Audrey Hedburnin kulmat / Aim for the "Hepburn"

 
 
 



Cara Delevingne, Natasa Vodianova, Emma Watson, Camilla Belle... ja tietysti ikoninen Audrey Hepburn! Voimakulmat ovat täällä!
 
Lumenella on Unioninkadulla  23.–27.9. ja 29.9.–3.10. klo 13–19
  pop up-kulmabaari, jossa ammattilaiset stailaavat kulmasi - ja aivan ilmaiseksi! Esiintymässä on myös artisteja sekä ,muita vieraita ja kauneusgruru Mariela Sarkimakin on paikalla parina päivänä. Meitä viihdytti Reino Nordin lauluineen.
 
Minulla on luonnostaan semivahvat kulmat, mutta maanantain avajaistilaisuudessa meikkaajan tuolissa niistä loihdittiin -positiivisella tavalla- tyrmäävät, ei liian vahvat vaan juuri sopivan näyttävät. Etenkin tykästyin Lumenen uuteen kulmapuuteriin, jolla saatiin aikaa erinomainen lopputulos. Olen testaillut kulmapuuteria parina aamuna kotona ja saanut juuri sopivan tuuhean ja silti luonnollisen näköiset, ryhdikkäät kulmat kahta sävyä sekoittelemalla.
 
Esillä oli myös muita Lumenen uutuustuotteita. Kysäisin kulmatrendeistä kertoneelta Marielalta myös minulle sopivaa meikkivoidesävyä uudesta Longwear blur foundationista. Ammattilaisen katsaus ihoni sävyyn olikin hyvä, sillä itse olisin varmaan valinnut hieman tummemman sävyn. Marielan mielestä vaalein sävy osuisi kaikkein parhaiten ihooni, mutta koska saattaisin pitää sitä liian kummitusmaisen valkoisena, seuraava sävy nro 1 toimii parhaiten olematta liian tumma.

Ja loppuun on pakko lisätä linkki; näillä naisilla ei ole voimakulmia...


Cara Delevingne, Natasa Vodianova, Emma Watson, Camilla Belle... and of course iconic Audrey Hepburn! Power brows are here!

Finnish cosmetic brand Lumene has opened a pop up brow bar in Helsinki where everyone can style htei brows - for free!

I especially liked Lumene's new brow powder, it makes my brows look powerful, but still natural.

 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.